Up with Kallio

Up with Kallio -blogi kertoo alueen ajankohtaisista asioista ja tapahtumista, sekä esittelee jäsenyrityksiä laajemmin.

Päiväkahvit Kalliossa osa 1

Syksyllä ensi-illassa olleen, Kallion raukeasti venyvästä kesäpäivästä kertovan Pussikaljaelokuvan Marsalkkana nähtiin näyttelijä Jussi Nikkilä.

Tammikuussa 2012 juodaan päiväkahvit Rytmissä Nikkilän uuden elokuvan, Hulluna Saraan, ensi-illan kunniaksi. Samalla hän kertoo ettei henkilökohtaisesti ole varsinaisesti hulluna pussikaljaan, mutta jos sitä joskus juo, paras paikka ei löydy Kalliosta vaan Hertsikasta, vanha hyndä. On maisemat ja rauha.

Nikkilä on kuitenkin muuttanut TAAS Kallioon, kuudetta kertaa.

Kallion kirkko on Nikkilän mielestä huikea maamerkki. Kellot herättävät sen vieressä asuvan viikonloppuaamuisin. Myös Kallion kirjasto saa roimat kehut. Ja Kallion puistojen runsaus, hoitokoiran myötä on kuulemma oppinut katsomaan kulmia silläkin silmällä.

Hulluna Saraan –elokuvan takana on Hämeentiellä toimistoaan pitävä Bronson Club. Toimisto muutti aikanaan Punavuoresta Kallioon elämänmenon perässä. Vanhan Elannon korttelin kulmassa, Hämeentie 11:ssa sijaitsevalla toimistolla on sen suhteen hieno sijainti.

Kuva: Sara Vallioja

880 Comments

Liverunoja saunan lauteilla

Syksyllä Poetry Jam -klubin kautta toisensa löytäneet Helsinki Poetry Connection ja SaunaHermanni lyövät nyt hynttyyt yhteen pukuhuoneeseen ja astelevat aatamin asussa sanan äärelle saunaan.

Torstaina 26.1.2012 klo 18-22 tapahtuu siis niin, että joukko runoilijoita nousee lavan sijaan lauteille, ja siinä löylyssä ruumiin lisäksi lepää mieli. Sanoillaan saunojia vihtovat tällä ainutlaatuisella ensimmäisellä kerralla runoilijat Harri Hertell, Dxxxa D, Juhana Hurula, Riikka Heinonen ja Aura Nurmi.

Myös saunojat saavat esittää omaa tuotantoaan ns. OpenMic -osuudessa!

Liput maksavat 15 euroa (norm. 9 €) sisältäen saunan sekä illan ohjelman. Muutama lippu vielä ennakkovarattavissa ja SaunaHermannin ovelta saa tapahtumapäivänä lisää.

Lisätiedot, haastattelut ja lippuvaraukset:
Harri Hertell/ p. 040 506 3668
hkipoetryconnection@gmail.com
http://hkipoetryconnection.blogspot.com/
http://saunahermanni.fi/

1 Comment

Poetry Jameissa Kallio-spesiaali!

Mascotissa kuukausittain jammaava sanataideklubi pyhittää marraskuun illan erityisesti Kallion arvostamiselle!  Näille kaduille ja kulmille on rustattu teksti jos toinenkin. Kalliossa viihtyy runoilija ja runon ystävä. Halpa punkku, illan kiihko, Puukkobulevardi.

Kaupunginosan hengessä runoja ja rap-lyriikkaa esittävät Ilpo Tiihonen, Kasper Salonen, Shaka, Thono Slono, Rauhatäti. Illan Kallio-aiheiset kuvat ovat Up with Kallion bloggaajan Marko Vuorisen aka Ohikulkijan.

Open mic -osuudessa toivotaan kuultavaksi erityisesti Kallion inspiroimia sanataide-esityksiä! Yleisö äänestää suosikkinsa ja parhaalle luvassa LÖYLYTYS SaunaHermannin tarjoamana.

Tilaisuuden juontaa Helsinki Poetry Connection -kollektiivin perustaja Harri Hertell. Illan levyvalinnoista vastaa Mutsis oli dj-kollektiivi. Ovet klubille aukeavat klo 18 ja illan ohjelma alkaa klo 19. Sisäänpääsymaksu 3 €.

Tapahtuman järjestävät Helsinki Poetry Connection, Up With Kallio ja Nuoren Voiman Liitto. Lue lisää: http://hkipoetryconnection.blogspot.com/


 

 

190 Comments

Feelin’ good, Kallio!

Up with Kallio -verkosto kiittää kesästä ja alkaa valmistautua Kallion syksyyn – joka ei kyllä tule jättämään kylmäksi ketään, korkeintaan sään.

Pienen juhlan ja infotilaisuuden paikka on tässä välissä:

Suvilahdessa avataan huomenna 14.9. viikon mittainen uusi kulttuurifestari Lookin’ good, Finland! Sen inspiroivissa puitteissa tapaamme me kaikki Up with Kallion uudet ja vanhat yrittäjät, yrittäjyydestä kiinnostuneet ja muuten vaan hoodeja tai kesää 2011 fiilistelevät tyypit torstaina 15.9.2011 klo 18-21.

Käydään vähän läpi tulevia feelin’good -tapahtumia ja hankkeita, mutta vielä enemmän verkostoidutaan, moikkaillaan toisiamme ja ollaan iloisia!

Up with Kallio invites all old and new Kallio entrepreneurs and other feelin’good people to have a toast for the Summer 2011 and for the great future!
Time&place: Thursday 15. September at 18-21. Kattilahalli (building 1), Suvilahti.
Event is a part of Lookin’ good, Finland –festival.

 

 

 

Comment

Kiitos Kalasatama 2011

Kiitos Konttiaukio 2011. Tänään lauantaina päätetään Konttiaukion kesäkausi, eli juhlitaan virallisesti viimeisen kerran tämän kesän osalta. Ohjelma FB:ssä.

Hengästyttävä Helsingin kesä takana. Käsittämättömän ainutlaatuisia hetkiä Kalasatamassa. Tule tänään paikalle osoittamaan kunnioitusta Konttiaukio-aktiiveille ja meille kaikille, Helsingille.

Erityiskiitokset: Bermuda Helsinki

Tags: , | 6 Comments

Poikkea Papajaan!

Poikkea putiikissa -viikon kunniaksi Papaja-korumuotoilumerkin myymälässä Agricolankadulla vietetään Kissojen iltaa tänään keskiviikkona 7.9. klo 18-21. Samalla julkaistaan Papajan suunnittelijan Anneli Aaltosen kaksi uutta mallistoa; Allball ja Where’s the Cat.

Where’s the Cat -mallisto on suunniteltu bluegrass-artisti Miss Cat Leelle (Katri Somerjoki, sukunimi ei sattumaa!), joka myös esiintyy paikalla illan aikana, n.klo 19:30.

Allball -mallisto puolestaan on kunnianosoitus kuuluisalle puhuvalle Koko-gorillalle, joka on hämmentävästi sulautunut ihmisten kulttuuriin. Koko on syntynyt 70-luvulla kuten suunnittelija Aaltonen, ja heitä yhdistää myös rakkaus kissoihin. Kokon kerrotaan pyytäneen itse hoitajaltaan ensimmäisen lemmikkikissansa, jonka sittemmin nimesi All Balliksi.

Mikäli kissateema saa jatkoa, voi seuraavaksi olla vuorossa rankemman muotokielen sarja: Anneli Aaltosen oman kissan lempinimi on The Killer.

Papaja, Anneli Aaltonen, Up!

Allball -sormus, hopea, suunnittelija Anneli Aaltonen

Papaja, Agricolankatu 11, www.papaja.fi

Tags: , | 979 Comments

Poikkea putiikissa, tälläkin viikolla!

Tästä maanantaista 5.9, Yrittäjän päivästä, käynnistyy Helsingin pienten erikoisliikkeiden teemaviikko, Poikkea putiikissa -kampanja 5.-10.9.2011.

Ohjelma ja putiikit täällä!

Tarkoituksena on usuttaa ihmisiä edes katsomaan kivijalkaansa ja ehkäpä jopa löytämään uusia paikkoja asioida. Helsingin Yrittäjien ja Helsingin kaupungin järjestämä kampanja tullaan toteuttamaan kaksi kertaa vuodessa tästä eteenpäin.

Viikon aikana järjestetään teematapahtumia ympäri kaupunkia, keskiviikkona 7.9. on KALLION teemapäivä! Poikkea siis putiikkiin, uskalla uudesta ovesta sisään!

Up with Kallio halaa kaikkia rohkeita ja upeita yrittäjiään, katso kuvat!

Tags: , , , | 163 Comments

Laura Sippola Club Libertessä

When: 31.8.2011 from 21:00 to 02:00

Ke 31.8., Laura Sippola ja Mikko Pohjola Club Libertessä, Kolmas linja 34. Liput 8 e. Showtime 21. Lisätietoja >>

943 Comments

HIFK – FC Lahti Brahen kentällä

When: 25.9.2011 from 18:30 to 20:30

HIFK:n fudisjengi kohtaa FC Lahden Brahen kentällä su 25.09. klo 18.30. Lisätietoja >>

747 Comments

HIFK – AC Oulu Brahen kentällä

When: 27.8.2011 from 16:00 to 18:00

HIFK:n fudisjengi kohtaa AC Oulun Brahen kentällä la 27.08. klo 16. Lisätietoja >>

2 Comments