Republic of Kallio

Simo on hiljattain Kallioon paluumuuttanut tutkija ja toimittaja. Vaasankadun riehakas opiskeluboksikokeilu vuorotteli milloin Punavuoren, Töölöön ja eri ulkomaiden kanssa. Työssään Demos Helsingissä (www.demos.fi) Simo miettii muun muassa kaupunkien tulevaisuutta, yhteiskunnallista yrittäjyyttä sekä onnellisen kotipiirin laajentamista omaan naapurustoon. Nyt kulmille palattua on aika ottaa haltuun Kallio pintaa syvemmältä.

Pysähdyitkö katsomaan?

Joskus käy niin, että näkee tai kuulee jotain kiinnostavaa, mutta jatkaa matkaansa ja vannoo sitten palaavansa siihen. Menee viikko ja toinen ja neljäs.

Helsinginkadun ja Flemarin kulmassa oli hieno näyttely tuossa toukokuussa. Kuolleet, maanteiltä poimitut eläimet oli herätetty henkiin kauniiksi muotiluomuksiksi ja laitettu esille lasin taakse. Tätä kutsuttiin route coutureksi ja nahkatakeilla, turkisliiveillä ja sulkakorviksilla oli isot hintalaput.

Alkovi-ikkunagalleria sijaitsee siinä grillin ja apteekin välissä. Eli siinä takana missä on tai oli se leipäjono (en juuri nyt muista joutuiko se lähtemään vai mietitäänkö sitä vielä).  Siis se, josta puhuttiin kovasti kuukausi sitten mutta josta ei enää hirveästi puhuta. Mitähän sillekin kävi. Pitikin juuri mennä katsomaan ja ottaa puheeksi ja miettiä voisiko sille tehdä jotain. On se hirveetä.

Pitikin muuten myös laittaa tänne blogiin vinkkiä siitä Route Couturen näyttelystä, mutta sekin nyt meni jo. Otin kuvia kännykällä, raapustin muistivihkoon mietteen tai kaksi. Voi sitten palata tähän asiaan paremmalla ajalla. Vähän kuin siihen leipäjonoon.

En oikein tiedä olivatko suunnittelijat valinneet showroominsa tarkoituksella juuri Hurstin nurkille. Mutta kenties supikoiran raato sai putsattuna, harjattuna ja ommeltuna hetkensä parrasvaloissa, niin kuin kadun hylkiö leipäpussinsa kanssa. Siellä niitä näkyy ojassa, aina kun ajaa mökille. Pidetään sitten hiljainen hetki takastulomatkalla tai ensi viikolla.

859 Comments

Hitaat hämeentieläiset

Kalliolaisterassin hauskassa temmellyksessä ei aina muista, että aidan takaa löytyy paljon muutakin.

Ostin tuossa muutaman naulan. Vaikka yleissääntönä on, ettei pienistä kannata elämässä murehtia – niin arkisia asioita on joskus aiheellista paisuttaa elämää suuremmiksi. On jopa erityisen kannatettavaa kävellä 10–15 minuuttia Porvoonkadun Alppi-Rautaan ostamaan neljä naulaa eikä mitään muuta, jotta saa uuden taulun seinälle. Se tekee taulustakin todellisemman. Kun seuraavaksi kävelet naapuripuodin ohi, voit koittaa nähdä vilauksen kauppiaasta ja kerrata päässäsi: minä kävin täällä ja toin sinutkin kotiini. Olet piilossa tauluni takana, mutta siellä kuitenkin. Arki antaa enemmän kun siitä antaa muodostaa verkon tarinoita, kasvoja ja kokemuksia. Yksi naula, ja naapurusto on sinun.

Huku Hämeentien silmiin.

Ehkä kaupunkien ajan hidas hämäläisyys voisi meillä päin olla hidasta hämeentieläisyyttä. Tiedäthän: moikataan kun tavataan, tutustutaan jos ei tunneta, maleksitaan eikä juosta. Hankitaan yksittäisiä pölynimurinpusseja niin kuin se olisi viikon tärkein projekti. Käydään tutustumassa kolmen eri etnisen marketin mantelivalikoimaan ennen kuin valitaan sopiva pakkaus. Päivystetään tuntitolkulla penkillä. Jos kantakaupungissa joskus tuntuu että kierroksia on vaikeata välttää, Kalliossa voi etsiä ja löytää katuja pitkin liukumalla. Tiesitkö muuten että kulmapuodissa käytetty euro tuottaa vaurautta alueelle tuplasti enemmän kuin supermarketin kassan kautta? Sitäkin voi miettiä.

Tässä blogissa tutustutaan naapuriin.

5 Comments